Vaajakosken moottoritien läheisyydessä eilen torstaina tapahtunut vesijohdon putkirikko saatiin korjattua eilen alkuillasta ennen kello kahdeksaa. Tämän jälkeen talousveden jakelu palautettiin vesikatkon piirissä olleille kiinteistöille. Alueella saattaa edelleen paikoittain esiintyä alentunutta verkostopainetta.

Asiakkaille menevien häiriötiedotteiden lähetyksessä oli illalla ongelmia, joiden vuoksi katkosta kertova päättymistiedote ei ole välttämättä tavoittanut kaikkia katkon piirissä olleita asiakkaita. Pahoittelemme tapahtunutta.
 
Edelleen muistutamme, että vedenjakelun alkaessa uudelleen saattaa verkostosta irrota sakkaa tai ilmaa, jotka voivat samentaa vettä. Epätavallisen väristä, tuoksuista tai makuista vettä ei tule käyttää talousvetenä. Yleensä vesi kirkastuu, kun sitä juoksuttaa. Sakkaa saattaa tässä tapauksessa esiintyä myös katkoalueen läheisyydessä sijaitsevissa kiinteistössä.
 
Lisätiedot:
Käyttöpäällikkö Atte Pakkanen, p. 050 300 3916