Asunto-osakeyhtiö Ainolan Helmen pihalle asennettiin keväällä 2019 yhteensä kuusi sähköauton latauspistettä. Alvan Mainio Parkkipaikka -palvelu mahdollisti sen, että latausominaisuus voitiin asentaa osaksi olemassa olevia lämmityspisteitä. Nyt auton voi laittaa lataukseen tai lämmitykseen kätevästi vaikka kotisohvalta.

As. Oy Ainolan Helmen hallituksen puheenjohtaja Pentti Pöyhönen suosittelee Mainio Parkkipaikka -ratkaisua muillekin taloyhtiöille.

Ainolan Helmi sijaitsee Jyväskylässä, Kuokkalan kaupunginosassa Jyväsjärven rannalla. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Pentti Pöyhönen on asunut talossa sen valmistumisesta saakka.

– Talossa on yhteensä 34 asuntoa ja noin 60 asukasta, Pöyhönen summaa.

Helppo ja kivuton prosessi

Sähköautojen latauspisteiden asentaminen sai alkunsa taloyhtiön asukkaiden aloitteesta. Asia nousi esille hallituksessa, kun asukkaat olivat alkaneet ajatella itse sähköauton ostamista.

– Alvalla oli tarjolla tällainen Mainio Parkkipaikka -palvelu. Se tuntui sisällöltään hyvin miellyttävältä. Hallitus teki asiasta päätöksen ja päätti hankkia tämän. Asia meni hyvin vähillä puheilla läpi, Pöyhönen kertoo.

– Ratkaisu oli helppo ja prosessi sujui Alvan kanssa hyvin kivuttomasti. Se, että asennus voitiin tehdä nykyisiin lämmityspisteisiin, tuntui erittäin miellyttävältä. Samat pisteet toimivat edelleen myös normaalina auton lämmityspisteenä, Pöyhönen selventää.

Auto lataukseen tai lämmitykseen vaikka kotisohvalta

Palvelun mobiiliapplikaatio mahdollistaa autojen latauksen ja lämmityksen etänä. Nyt auton voi laittaa lataukseen tai lämmitykseen vaikka kotisohvalta. Ratkaisun kokonaiskustannukset olivat Pöyhösen mukaan varsin kohtuulliset. Hän uskoo, että latauspisteet ovat tulevaisuudessa varmasti myös yksi asuntojen myyntivaltti.

– Itse hankintahinta ja myös latauspisteen käytöstä aiheutuvat kustannukset eivät kumpikaan tuntuneet kohtuuttomille, Pöyhönen sanoo.

– Jos joku taloyhtiö harkitsee sähköautojen latauspisteiden hankkimista, niin suosittelisin kyllä Alvan puoleen kääntymistä – ja vielä luottavaisin mielin, Pöyhönen kiteyttää.