Jyväskylän Energian (JE) veden ja lämmön hintoihin ei ole tulossa korotuksia ensi vuonna. Sähkön siirtohinnat laskevat.
JE:n tuottaman ja myymän lämmön ja veden hinnat pysyvät ensi vuonna (2019) samalla tasolla kuin tänä vuonna. Kaukolämmön hinnat eivät ole nousseet viimeiseen kolmeen vuoteen, eikä hinnankorotuspaineita ole näköpiirissä myöskään ensi vuonna.
– Lämmön tasaisena jatkunut hintakehitys on seurausta monista toimenpiteistä, joilla olemme tehostaneet toimintaamme. Esimerkiksi vuonna 2015 alkanut yhteistyö ABB:n kanssa on tuonut merkittäviä kustannussäästöjä ja parantanut resurssitehokkuutta. Seuraamme myös tarkasti kehittyviä teknologioita ja uudenlaisia tapoja lämmittää ja jäähdyttää. Teemme pilotteja ja kokeiluja eri toimijoiden kanssa ja pyrimme näin löytämään parhaimmat ja energiatehokkaimmat ratkaisut kullekin asiakkaalle, kertoo JE:n toimitusjohtaja Tuomo Kantola.
Veden ja jäteveden hintaan ei ole myöskään tulossa korotuksia, vaikka esimerkiksi Nenäinniemen jätevedenpuhdistamoon investoitiin hiljattain yli 25 M€.
– Vesiverkostoon kohdistuneet investoinnit ovat olleet viime vuosina merkittäviä. Verkostoon on investoitu noin 14 M€ vuosittain ja lisäksi juuri valmistunut Nenäinniemen jätevedenpuhdistamon investointi tuo myös osaltaan hintapainetta jäteveden hintaan. Hintakorotuksia ei kuitenkaan ole nyt näköpiirissä, toteaa JE:n verkkojohtaja Kari Kautto.
Myös sähkön siirron osalta ensi vuoden hinnat kuulostavat asiakasystävällisiltä: siirtohinnat tulevat laskemaan 1.1.2019 alkaen keskimäärin 2,6 % – 4,9 % sähkönsiirtotuotteesta riippuen.
– Sähköverkkoihin on myös tehty suuria investointeja sähkön toimitusvarmuuden ja riittävyyden takaamiseksi. On kuitenkin positiivisen huomion arvoista, että olemme pystyneet pitämään sähkönsiirtohinnat valtakunnallista keskiarvoa alemmalla tasolla isoistakin investoinneista huolimatta, iloitsee verkkojohtaja Kautto.
Lisätietoja:
Verkkojohtaja Kari Kautto, kari.kautto(at)jenergia.fi, p. 040 553 2192