Alva-yhtiöt Oy aloittaa viikolla 21 (19.5. alkaen) vesihuollon ja sähköverkon saneeraustyöt Kortesuonkadulla Jyväskylässä, välillä Keskikatu ja Syrjälänkatu. Saneeraustyön tavoitteena on vahvistaa verkkojen toimintavarmuutta ja varmistaa alueen asukkaille luotettavat palvelut myös tulevaisuudessa.

Työt sisältävät vesijohdon runkoputken ja kiinteistöjen tonttijohtojen uusimisen sekä jäteveden runkoputken ja tonttiliittymien saneerauksen. Lisäksi alueelle rakennetaan huleveden tonttiliittymät niille kiinteistöille, joilta ne tällä hetkellä puuttuvat. Samalla alueen sähköverkkoa ja katuvalaistus uudistetaan. Kadun pintarakenteet uusitaan kokonaisuudessaan, minkä vuoksi katu suljetaan läpiajoliikenteeltä työn ajaksi. Töiden arvioitu valmistumisaika on syyskuun alkupuolella.

Työt aloitetaan Keskikadun ja Kortesuonkadun risteyksestä, edeten vaiheittain kohti Syrjälänkatua. Katu katkaistaan liikenteeltä työn edetessä, ja liikenne ohjataan kiertoreitille – kiinteistöille on kulkuyhteys molemmin puolin työaluetta.

Kartta työmaa-alueesta

Kulku kiinteistöille katkeaa tilapäisesti silloin, kun työalue on suoraan kiinteistön kohdalla. Katko kestää arviolta 2–3 vuorokautta ja kiinteistöjen omistajia informoidaan asiasta erikseen.

Työn aikana liitämme kiinteistöt uuteen runkovesijohtoon, ja liitosten vuoksi vedenjakelussa voi esiintyä katkoksia. Myös sähköverkon muutostöiden yhteydessä voi esiintyä katkoksia sähkönjakelussa. Katkoksista tiedotetaan tarkemmin vaikutusalueelle lähempänä niiden ajankohtaa.

Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita. Pahoittelemme työmaasta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja ja yhteydenotot:

Urakoitsija:

Maansiirto Viiala Oy, Eero Pelkonen, vastaava työnjohtaja, p. 0453480024

Rakennuttaja:

Alva-yhtiöt, Jussi Minkkinen, projektipäällikkö, p.040 6804839 (ark. 8–16) sekä iltaisin ja viikonloppuisin Alvan käyttökeskus, p. 014 366 4040

Tilaa maksuttomat sähkön, veden ja kaukolämmön häiriötiedotteet puhelimeesi tai sähköpostiisi Monitori-palvelustamme osoitteesta www.alva.fi/monitori.

Mikäli haluat antaa palautetta työmaasta, ota yhteyttä asiakaspalveluumme:

Arkisin (ma–pe) 8–17, puh. 014 366 4010 tai asiakaspalvelu@alva.fi. Puhelun hinta on kotimaan matkapuhelimesta matkapuhelinmaksu tai kiinteästä verkosta paikallispuhelumaksu. Voit myös jättää viestin verkkosivuillamme www.alva.fi.