Uudistamme vesihuolto- ja kaukolämpöverkostoja Viitaniemessä Jyväskylässä. Vesihuollon saneeraustöitä on tehty alueella jo kevään aikana, ja työt näkyvät mm. Viitaniemenaukiolla, missä kivetystä puretaan verkostotöiden mahdollistamiseksi.
Viitaniementien alla kulkevien kaukolämpö- ja vesiverkkojen saneeraus vaatii liikennejärjestelyjen muutoksia, minkä vuoksi katu suljetaan läpiajoliikenteeltä kesäkuun ajaksi. Samalla Linkki-joukkoliikenne siirtyy kiertoreitille. Saneerauksen tavoitteena on vahvistaa verkostojen toimintavarmuutta ja varmistaa alueen asukkaille luotettavat palvelut.
Viitaniementien sulkeminen, kiertotie ja bussipysäkkien siirto
Viitaniementie suljetaan läpiajoliikenteeltä Viitaniemenaukion kohdalta 3.6. alkaen. Liikennejärjestelyistä kertovat liikennemerkit asennetaan paikoilleen 2.6. Työmaan arvioitu kesto on kesäkuu, mutta katu voidaan avata aiemmin, jos työt valmistuvat etuajassa.
Kevyen liikenteen kulku säilyy Viitaniementiellä koko työmaan ajan. Työalueen kohdalla jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan tarpeen mukaan kadun toiselle puolelle liikennemerkein ja opastein.
Autoliikenne ja Linkki-joukkoliikenne ohjataan kiertotielle Aatoksenkadun kautta.
Linkki-pysäkit sijoitetaan tilapäisesti Aatoksenkadulle, minkä vuoksi autojen kadunvarsipysäköinti poistuu käytöstä. Pysäköityjen autojen siirtokehotus asennetaan paikalle 28.5. ja pysäköinti on kiellettyä 2.6. alkaen työmaan ajan.
Linkki-joukkoliikenne siirtyy poikkeusreitille 3.6. aamuliikenteestä alkaen. Pysäkit Ammattikoulu 1, Viitaniementie 1 ja Viitaniementie 2 siirretään Aatoksenkadulle (Aatoksenkatu 8:n kohdalle, lähelle Kisakadun risteystä). Linkki-pysäkkien tilapäinen sijainti 3.6. alkaen
Asukastiedotus ja turvallisuus
Lähialueen kiinteistöihin tiedotetaan Viitaniementien sulkemisesta erikseen. Mahdollisista katkoksista lämmön- tai vedenjakelussa tiedotetaan myös vaikutusalueella.
Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita. Pahoittelemme työmaasta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Urakoitsijana työmaalla toimii Maansiirto Harry Mäkelä Oy.
Kuva: Jyväskylän kaupunki / Hanna-Kaisa Hämäläinen