Alva ja Muuramen Lämpö jatkavat pitkäaikaista yhteistyötä lämmön toimittamisesta muuramelaisille kaukolämpöasiakkaille. Alva tuottaa kaiken Muuramen Lämmön asiakkailleen myymän kaukolämmön, joka tuotetaan ekologisesti ja kustannustehokkaasti Alvan Keljonlahden sekä Rauhalahden lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitoksilla.

Alvan tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Energiantuotannon osalta hiilineutraalius tarkoittaa fossiilisista polttoaineista luopumista. Muuramen Lämmölle yhteistyön jatkuminen mahdollistaa samojen tavoitteiden saavuttamisen yhtä aikaa Alvan kanssa. 

– Kaukolämpö on jälleen osoittanut tärkeän roolinsa energiakriisin aikana. Sen lisäksi, että kaukolämmön asiakkaat ovat huomattavasti paremmin suojassa kansainvälisten kriisien vaikutuksilta kuin sähkö- tai kaasulämmittäjät, kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto voimalaitoksissamme tukee sähkömarkkinaa tässä vaikeassa tilanteessa. Olemme iloisia, että Muuramen asiakkaat osallistuvat jatkossakin tämän erittäin energiatehokkaan ja ympäristöystävällisen järjestelmän hyödynjakoon, sanoo Alvan toimitusjohtaja Tuomo Kantola.

– Nykyisessä maailmantilanteessa olemme tyytyväisiä sopimuksen jatkoon, joka takaa muuramelaisille ympäristöystävällisen ja kilpailukykyisen hinnan kaukolämmössä jatkossakin, toteaa Muuramen Lämmön toimitusjohtaja Jani Lehtonen.

Alva on toimittanut lämpöä muuramelaisille vuodesta 2013 alkaen.