Teemme vesihuoltotöitä Seppäläntiellä Palanderinkadun ja Lohikoskentien välisellä osuudella perjantaista 11.7. keskiviikkoon 16.7. Työmaa aiheuttaa todennäköistä liikenteen ruuhkautumista, joten suosittelemme vaihtoehtoisia reittivalintoja.
Työt alkavat perjantaina valmistelevilla töillä ja jatkuvat maanantaina varsinaisilla kaivutöillä. Seppäläntieltä keskustan suuntaan Lohikoskentielle kääntyvä ajokaista joudutaan osittain katkaisemaan liikenteeltä eli kääntyvän liikenteen ajokaista lyhenee. Myös Palokan suuntaan menevä ajokaista joudutaan sulkemaan ja mahdollisesti myös toinen Seppälän suuntaan kulkevista ajokaistoista lyhyemmäksi ajaksi. Ajoittain käytössä on siis vain yksi kaista molempiin suuntiin.
Kääntyvien kaistan sulkeminen liikenteeltä ajoittuu perjantai-iltapäivän ja keskiviikon väliselle ajalle. Muiden ajokaistojen sulkemiset pyritään ajoittamaan maanantai-illan kello 18 ja tiistaiaamun klo 6 väliselle ajalle, mutta useiden työvaiheitten takia kaistat saattavat olla pois käytöstä pidempäänkin.
Alueella on voimassa nopeusrajoitus 30 km/h ja liikenneruuhkat ovat mahdollisia, joten suosittelemme käyttämään vaihtoehtoisia reittejä työmaan keston ajan. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa välttää liikennöintiä Seppäläntiellä erityisesti
- Palanderinkadun ja Lohikoskentien välisellä katuosuudella
- Seppäläntieltä Laukaan tai Seppälänkankaan suuntaan ajettaessa sekä
- Seppäläntieltä Palokkaan ajettaessa.
Kartta työmaa-alueesta
Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita.
Pahoittelemme työmaasta aiheutuvaa haittaa.