Käynnistämme vesihuoltoverkon saneeraustyöt Eeronkadulla Jyväskylässä maanantaina 4.8.2025. Saneerauksella varmistamme verkoston toimintavarmuuden sekä turvaamme laadukkaan ja häiriöttömän talousveden alueen asukkaille myös jatkossa. Eeronkadun saneerausosuuden valmistuttua työmaa jatkuu Aatoksenkadulla, jonne rakennetaan uutta vesiverkkoa. Työt valmistuvat marraskuun 2025 aikana.

Saneeraustyö aiheuttaa poikkeavia ja muuttuvia liikennejärjestelyitä Eeronkadulla työmaan vaiheiden mukaan. Katu katkaistaan ajoneuvoliikenteen läpiajolta, ja kulku Eeronkadulle ohjataan opastein kiertotielle Sepänkadun ja Volmarinkadun kautta.

Työmaa alkaa vaiheesta 2, jossa Eeronkatu katkaistaan Eeronkatu 7:n kohdalta. Vaiheeseen 1 siirrytään elo-syyskuun vaihteessa, jolloin työmaa Eeronkadulla keskittyy Rajakadun puoleiseen päähän. Kiinteistöjen pihoille ajo on sallittu työmaan ajan.

Kevyen liikenteen väylä säilyy Eeronkadun saneeraustyömaan yhteydessä. Aatoksenkadulla työmaa katkaisee kevyen liikenteen kulun kokonaan, ja kiertoreitistä tiedotetaan opasteilla ennen työn alkamista.

Työmaalla tehtävien liitostöiden vuoksi alueella saattaa esiintyä ajoittaisia vedenjakelun katkoksia. Näistä katkoksista tiedotamme alueen asukkaita erikseen.

Työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia pyydämme noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu työkoneita ja raskaita ajoneuvoja. Työmaa aidataan ja aitojen sisäpuolelle meneminen on ehdottomasti kielletty turvallisuussyistä. Pahoittelemme työmaasta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Kartta Eeronkadun työmaasta ja kiertoreiteistä

Urakoitsijana työmaalla toimii Maansiirto Viiala Oy.