Alvan kaukolämpöverkoston saneeraustyöt jatkuvat Mattilanpellon alueella Jyväskylässä. Työmaa keskittyy viikosta 38 alkaen Mendelininkadulle sekä Aarnipolulle. Saneeraus tehdään, jotta kaukolämpöverkosto säilyy hyväkuntoisena ja lämmönjakelu toimii luotettavasti myös jatkossa. Saneeraustyöt valmistuvat marraskuun loppuun mennessä.
Maanrakennustyöt Mendelininkadulla alkavat Purokadun päästä ja etenevät Pikkukadulle saakka. Aarnipolun työmaaosuus käynnistyy sen jälkeen, kun Mendelininkadun työ on saatu päätökseen. Kaukolämpöverkoston saneerauksen yhteydessä toteutetaan myös sähköverkon asennustöitä.
Työmaa aiheuttaa muutoksia liikennejärjestelyihin. Liikennettä ohjataan alueella tarpeen mukaan opastein. Työmaalla liikkuu raskaita ajoneuvoja ja työkoneita, joten pyydämme noudattamaan erityistä varovaisuutta liikkuessanne työmaan läheisyydessä.
Työmaan aiheuttamista kaukolämmönjakelun katkoista tiedotetaan erikseen. Pahoittelemme työmaasta mahdollisesti aiheutuvaa häiriötä.
Työmaakartta
Urakoitsijana työmaalla toimii Maansiirto Harry Mäkelä Oy.