Haluamme muistaa joulun aikaan erityisesti heitä, jotka tarvitsevat tukea ja iloa kaikkein eniten. Siksi olemme jo perinteeksi muodostuneella tavalla suunnanneet joulumuistamisemme hyväntekeväisyyteen.
Tänä vuonna joululahjoituksemme kohdistuu Hyvä Joulumieli -keräykseen, jonka tavoitteena on tuoda helpotusta ja joulun iloa vähävaraisten lapsiperheiden arkeen. Keräyksen avulla hankitaan ruokalahjakortteja perheille, jotka ovat tuen tarpeessa. Keräyksen järjestävät Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Suomen Punainen Risti.
Suomen Punaisen Ristin osastojen ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton paikallisyhdistysten apuna toimivat muun muassa sosiaalitoimi, lastenneuvolat, koulut ja kouluterveydenhuolto, seurakuntien diakoniatyö sekä maahanmuuttajapalvelut. Näin varmistetaan, että apu tavoittaa juuri ne perheet, jotka sitä eniten tarvitsevat. Lahjakorttia ei voi hakea erikseen.
Kiitämme lämpimästi kaikkia asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme kaikille hyvää joulumieltä ja rauhallista joulun odotusta!
Lisätietoa keräyksestä: https://hyvajoulumieli.fi/