Alva on aloittanut Jyväskylän uuden Hipposkeskuksen infrarakennustöiden valmistelut torstaina 15. tammikuuta. Hipposkeskuksen rakentamisen laajentuessa infratyöt edellyttävät muutoksia alueen liikennejärjestelyihin. Alkavat työt vaikuttavat liikkumiseen ja pysäköintiin erityisesti vesiliikuntakeskus AaltoAlvarin ympäristössä, ja Pitkäkadun päässä sijaitseva hiekkapysäköintialue poistuu käytöstä 15.1. alkaen työmaan valmisteluiden vuoksi. Alue otetaan työmaakäyttöön materiaalien varastointia ja työmaaliikennettä varten, eikä pysäköinti siellä ole enää mahdollista. Lue lisää

Infratyön eteneminen ja aikataulu

Alva toteuttaa Hipposkeskuksen alueella laajat infrarakennustyöt, jotka käsittävät vesihuollon, sähkön ja kaukolämmön verkostojen rakentamisen tulevaa Hipposkeskusta varten. Työt käynnistyvät työmaan perustamisella viikolla 3. Viikolla 4 aloitetaan vesihuollon ja hulevesilinjojen maanrakennus- ja asennustyöt, ja kaukolämpö- sekä sähköverkkotöiden on suunniteltu alkavan helmikuussa.

Alvan infrarakentamisen pääurakan arvioidaan valmistuvan lokakuussa 2026

Työmaan läheisyydessä liikkuvia pyydetään noudattamaan työmaalle asetettuja opasteita ja varautumaan mahdollisiin muutoksiin liikennejärjestelyissä. Tavoitteena on toteuttaa infrarakennustyöt mahdollisimman vähin haitoin alueen käyttäjille, mutta turvallisuus ja liikenteen sujuvuus ovat ensisijaisia.

Hankkeen toteutus yhteistyössä paikallisten urakoitsijoiden kanssa

Alva-yhtiöt Oy vastaa Hippos-hankkeen infraverkostojen rakentamisesta sekä nykyisten verkostojen korvaamisesta hankkeen tarpeiden mukaisesti. Vesihuoltoverkon infratöiden pääurakoitsijaksi on valittu Maansiirto Viiala Oy, joka toteuttaa vesihuollon työt kokonaisuudessaan sekä kaukolämpö- ja sähköverkkoihin liittyvät maanrakennustyöt.

Hippos-hankkeen toteuttaminen edellyttää nykyisen vesihuoltoverkon siirtämistä uuteen sijaintiin sekä korvaavien liittymien rakentamista nykyisille rakennuksille. Urakassa rakennetaan myös uutta hulevesiviemäriä alueelle.

Alvan vuosisopimusurakoitsija Maansiirto Mäkelä Oy vastaa kaukolämpöverkkojen teknisistä rakennustöistä, joilla mahdollistetaan Hipposkeskuksen liittäminen kaukolämpöverkkoon. Alueen sähköverkon asennustyöt suorittaa Sähkö Via Oy, joka on myös Alvan vuosisopimusurakoitsija. Kaikki hankkeessa mukana olevat Alvan urakoitsijat ovat keskisuomalaisia.

Hippos-hankkeen etenemistä voi seurata Jyväskylän kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.jyvaskyla.fi/hippos sekä Facebookissa https://www.facebook.com/jyvaskylanhippos.  

Lue myös:
Alva rakentaa Hippoksen uuden aikakauden infraa – kaukolämpö-, sähkö- ja vesihuoltoverkot uudistuvat