Julkaistu 24.1.2026, päivitetty 26.1. 2026
Vesijohtoverkoston paine palautui Muuramessa normaaliksi 24.1. iltapäivällä ja hanavesi saatiin virtaamaan viimeisillekin vesikatkosta kärsineille alueille Hautalanmäkeen, Tervamäkeen sekä Pyyppälän vesiosuuskunnan alueelle.
Tilanteen aiheutti vesikatkon jälkeinen poikkeuksellisen suuri, veden juoksutuksesta aiheutunut vedenkulutus. Sen seurauksena vesijohtoverkoston kapasiteetti ei riittänyt ylläpitämään riittävää vedenpainetta verkon reuna-alueilla.
– Haluamme kiittää muuramelaisia lämpimästi tilanteessa osoitetusta yhteisöllisyydestä. Asukkaat ovat jakaneet tietoa ja neuvoja keskenään sekä auttaneet toisiaan. Sillä on ollut merkittävä myönteinen vaikutus tilanteen sujuvaan hoitamiseen, sanoo Alvan vesihuoltopäällikkö Atte Pakkanen.
Mikäli hanasta juoksutettava vesi on sakkaista, ruskeaa tai sameaa, vettä pitää juoksuttaa. Vedenjuoksutuksen voi kuitenkin lopettaa heti, kun vesi on kirkasta.
Terveydensuojeluviranomaisen asettama veden keittokehotus on voimassa Muuramessa toistaiseksi. Talousveden keittokehotus ei koske Kinkomaan aluetta eikä Muuramen Rannankylän ja Isolahden vesiosuuskunnan Tikkalan vedenjakelualueen talouksia. Vettä tulee keittää vähintään viiden minuutin ajan ennen käyttöä juomavetenä, ruoanlaitossa sekä hampaiden pesussa.
Veden käyttöohjeita keittokehotuksen aikana
Vedenkäyttöohjeet keittokehotuksen ollessa voimassa:
- Keitä vettä 5–10 minuuttia. Muista keittää myös mehun laimennukseen käytettävä vesi. Jos vesi kiehuu ja tulee keitetyksi ruuanlaiton yhteydessä, ei sitä tarvitse etukäteen erikseen keittää.
- Kahvinkeittimissä tai vedenkeittimissä vesi ei kiehu riittävän kuumaksi.
- Muistathan, että myöskään jääkuutioita ei saa tehdä keittämättömästä vedestä.
- Huuhtele vihannekset ja salaatit keitetyllä, jäähdytetyllä vedellä.
- Siivoukseen, pyykinpesuun, tiskaamiseen, peseytymiseen ja WC:n huuhteluun voit käyttää hanavettä aivan normaalisti.
- Huolehdi siitä, että pestyt astiat ja esimerkiksi leikkuualustat kuivuvat kunnolla ennen seuraavaa käyttöä.
Väliaikainen vedenjakelupiste on järjestetty Muuramen S-Marketin pihaan. Voit noutaa sieltä talousvettä omiin puhtaisiin astioihin. Leikarin päiväkodin parkkipaikalle lauantaina 24.1. tuotu väliaikainen vedenjakelupiste on poistunut käytöstä.
Vesijohtoverkoston klooraus jatkuu vielä useiden viikkojen ajan, minkä vuoksi vedessä saattaa esiintyä kloorin hajua ja makua.
Pahoittelemme muuramelaisille häiriöstä aiheutuvaa ylimääräistä vaivaa.
Ympäristöterveyden tiedote 26.1.2026
Ympäristöterveyden tiedote 23.1.2026