Alva käynnistää vesihuoltoverkoston saneeraustyöt Parviaisentiellä Säynätsalossa maaliskuussa viikolla 13. Työt sijoittuvat Koulurannantien ja Taaplaajantien väliselle osuudelle Parviaisentiellä. Työt etenevät vaiheittain vuosien 2026 ja 2027 aikana, ja koko urakan on suunniteltu valmistuvan viimeistään syyskuussa 2027. Urakassa saneerataan vesijohto-, hulevesi- ja jätevesiverkosto Parviaisentien alueella. Saneeraustyön tavoitteena on varmistaa verkoston toimintavarmuus sekä turvata laadukas ja häiriötön talousvesi alueen asukkaille myös jatkossa.

Saneeraustyöt toteutetaan pääosin kaivutöinä ja osin sukittamalla eli kaivamattomalla menetelmällä. Saneerattavilla osuuksilla uusitaan vesijohto- ja jätevesiliittymät tontin rajalle asti. Mahdollisista vesikatkoista tiedotetaan erikseen.

Urakan yhteydessä saneerataan myös kaukolämpöverkkoa välillä Laivarannantie-Saarnatie.

Muuttuvia liikennejärjestelyjä

Työt aiheuttavat poikkeavia liikennejärjestelyjä sekä ajoneuvoille että kevyelle liikenteelle. Alueella liikkuvia pyydetään noudattamaan reittiopasteita. Työmaan yhteydessä tehdään myös louhintatöitä. Urakoitsija huolehtii louhintatöiden vaikutusalueella tarvittavista varotoimenpiteistä, mukaan lukien liikenteenohjaus. Louhintojen aikana liikenne saatetaan joutua tilapäisesti katkaisemaan räjäytystöiden ajaksi.

Laivarannantien läheisyydessä sijaitsevat linja-autopysäkit voidaan väliaikaisesti sulkea, kun työmaa etenee pysäkkien kohdalle. Pääurakoitsija tiedottaa pysäkkijärjestelyistä tarkemmin erikseen.

Pyydämme kaikkia työmaa-alueen läheisyydessä liikkuvia noudattamaan erityistä varovaisuutta, sillä alueella liikkuu mm. raskaita työkoneita ja ajoneuvoja. Pahoittelemme työstä aiheutuvaa tilapäistä haittaa.

Urakoitsijana työmaalla toimii Maajukka Oy.