Koronaviruspandemian vaikutukset Alvan toimintaan jäivät vähäisiksi myös viime vuonna ja kriittinen toiminta saatiin turvattua koko pandemian ajan. Energiantuotannossa jatkettiin hiilineutraaliuteen tähtääviä toimia, ja koko konsernin toiminnan kattava hiilijalanjälkilaskenta otettiin käyttöön. Vesiliiketoiminnan kehittämistä ohjasi johtamisjärjestelmäuudistus, jonka myötä Alva sai alkuvuodesta 2022 ensimmäisenä suomalaisena vesihuoltolaitoksena kansainvälisen ISO 55001 -standardin mukaisen sertifikaatin. Asiakkaiden toiveesta kehitettiin myös energiaraportoinnin palvelua, joka sai erinomaisen vastaanoton. Tilikauden voitto oli 9,71 M€. Edelliseen kauteen verrattuna tulos parani 11,6 M€ ja liikevoitto 13,4 M€.

Hiilineutraalien energiantuotantotapojen kehittäminen jatkui päämäärätietoisesti. Kehittämisen painopiste oli puupohjaisten polttoaineiden käytön lisäämisessä ja turpeen käytön vähentämisessä.

– Turpeen nopeutettuun alasajoon liittyvät toimenpiteet päästiin käynnistämään vuoden aikana ja biopolttoaineiden määrää saatiin nostettua huomattavasti suunniteltua enemmän. Vuoden 2021 ominaispäästöt olivat jo peräti 36 % pienemmät kuin vuonna 2019, iloitsee Alvan toimitusjohtaja Tuomo Kantola.

Energiantuotannon hiilineutraalien tuotantotapojen tutkiminen painottui hukkalämpöjen hyödyntämiseen, lämpövarastojen mahdollisuuksiin sekä geolämmön kokeiluun. Vuoden aikana kehitettiin myös hiilineutraaliustiekarttaa ja otettiin käyttöön oman toiminnan hiilijalanjäljen laskentamalli.

Vuoden 2021 aikana hiilineutraaliustoimet alkoivat entistä enemmän siirtyä kohti polttamatonta lämpöenergian tuotantoa, josta hyvänä esimerkkinä vuodenvaihteessa solmittu sopimus Woodspin Oy:n uuden kuitutehtaan lämmön ja jäähdytyksen toimittamisesta.

– Polttamattomalla tekniikalla tehtaan hukkalämmöstä jatkojalostettu kaukolämpö hyödynnetään sekä tehtaan lämmittämiseen että muiden kaukolämpöverkon asiakkaiden tarpeisiin, kertoo Alvan lämpöliiketoiminnasta vastaava talousjohtaja Pasi Jalonen. Laitos vähentää Alvan lämmöntuotannon hiilidioksidipäästöjä vuositasolla lähes 3 miljoonaa kiloa.

Omaisuudenhallinnan kehittäminen huipentui sertifikaattiin

Vuonna 2021 Alvan vesihuoltoliiketoiminnan kehittämistä ohjasi pääosin edellisenä vuonna käynnistynyt johtamisjärjestelmäuudistus, joka tähtäsi kokonaisvaltaiseen omaisuudenhallintastandardin ISO 55001 mukaiseen toimintaan ja tähän liittyvään sertifiointiprosessiin. Omaisuudenhallinnan kehittäminen nähdään Alvan vesihuollossa työkaluna ja ratkaisuna mittavan infraomaisuuden kestävään hallintaan sekä vesiturvallisuuden ja vesihuoltopalveluiden kustannustehokkaaseen ylläpitämiseen.

Kehittämistyö huipentui alkuvuodesta 2022 ensimmäisenä suomalaisena vesilaitoksena saatuun ISO 55001 sertifikaattiin, joka on tunnustus laadukkaasta omaisuudenhallinnasta. Sertifiointi koskee kaikkia niitä Alvan ydintoimintoja, joilla tuotetaan vesihuoltopalvelut toiminta-alueellamme. Vesihuoltoliiketoiminnan pilotista saimme erinomaisen mallin johtamisjärjestelmän uudistamiseen myös muille liiketoiminta-alueille.

Energiaan liittyvän datan ja sen hyödyntämismahdollisuuksien kysyntä kasvoi edelleen

Toimialasta riippumatta energiaan liittyvän datan ja sen hyödyntämisen kysyntä on Alvan asiakaskentässä kasvanut entisestään. Yritysasiakkaat ottivat Alvan datastrategian mukaisia uusia datapalveluita hyvin vastaan, ja asiakkaiden kanssa toteutettavia yhteiskehityshankkeita on käynnissä jo kaksinumeroinen määrä. Ensimmäiset tekoälyyn ja koneoppimiseen liittyvät palveluaihiot saivat myös hyvän vastaanoton asiakkaiden keskuudessa. Hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa dataan pohjautuvilla palveluilla on huomattava potentiaali kaikissa Alvan sidosryhmissä.

Digitaalisten palveluiden markkina on kärsinyt kuitenkin merkittävästi globaalista komponenttipulasta, joka on vaikuttanut kaikkien etäluentapalveluiden kaupallistamiseen.

Sähkön markkinahinnan nousu paransi konsernin tulosta

Liiketoiminnan tulos oli viime vuodelta erittäin hyvä. Konsernin tilikauden voitto oli 9,71 M€. Edelliseen tilikauteen verrattuna tulos parani 11,6 M€ ja liikevoitto 13,4 M€.

– Sähkön markkinahinnan voimakas nousu oli suurin tulosta parantanut tekijä. Se mahdollisti kannattavan sähköntuotannon erityisesti vuoden viimeisellä kvartaalilla. Vuosi oli myös kylmin sitten vuoden 2012, mikä paransi energianmyynnin volyymejä, kertoo Tuomo Kantola.

Sähkön vähittäismyynnin osakkuusyhtiö Väre Oy:n tappiosta tuli Alva-konsernin tappioksi 2,08 M€. Väreen tappio johtui sähkön markkinahinnan poikkeuksellisesta noususta loppuvuonna. Energiantuotannossa kustannuksia lisäsivät erityisesti kohonneet päästöoikeuksien hinnat.

Omistajalleen Alva tuloutti eri muodoissaan yhteensä 10,1 M€.

Alvan asiakashinnat ovat edelleen Suomen edullisimpien joukossa sähkön siirrossa. Kaukolämmössä Alva oli toiseksi edullisin Energiateollisuuden isojen kaupunkien vertailussa.

Uuden liiketoiminnan kehityshankkeita

Tutkimus- ja kehitystoiminta jatkui aktiivisena koko vuoden. Alva osallistui lukuisiin uuden liiketoiminnan kehitys- ja kiertotaloushankkeisiin yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa. Lisätietoja näistä hankkeista löytyy uusimmasta yhteiskuntavastuuraportista sekä tilinpäätöksestä.

Lisätiedot:

Yhteiskuntavastuuraportti 2021
Tilinpäätösraportti 2021
Alvan hiilineutraaliustiekartta