Geopoliittinen maailmantilanne sekä sähkön markkinahinnan ja yleisen kustannustason nousu värittivät Alva-konsernin vuotta voimakkaasti. Raaka-aineiden ja tarvikkeiden saatavuudessa oli ongelmia ja konsernin monien keskeisten hankintakohteiden kuten päästöoikeuksien, polttoaineiden, kemikaalien, verkkojen ja laitosten komponenttien sekä pumppaussähkön hinnat nousivat merkittävästi. Onnistumiset sähköpulauhkan torjumisessa ja polttoainehankinnassa nostivat kuitenkin konsernin tilikauden voiton historian suurimmaksi.

Konsernin tilikauden voitto oli 48,39 M€. Edelliseen tilikauteen verrattuna tulos parani 38,7 M€ ja liikevoitto 40,4 M€. Voiton takana oli pääasiassa sähkön markkinahinnan voimakas nousu ja onnistuminen konsernin mittavan sähköntuotantokapasiteetin käytössä sekä polttoainehankinnassa.

–  Konsernin hyvä tulos johtui poikkeuksellisesta tilanteesta sähkömarkkinoilla, missä Alva on sähkön kuluttajamyynnin Väreeseen siirron jälkeen vain tukkusähkön tuottajan roolissa. Keljonlahden voimalaitoksella on lämmön ja sähkön yhteistuotannon lisäksi mahdollisuus tuottaa myös pelkkää sähköä. Tämän tuotantomuodon kannattavuus on ollut useita vuosia heikko. Nyt se kuitenkin mahdollisti merkittävän sähköntuotantomäärän noston Suomea uhanneen sähköpulan torjumiseksi. Tästä aiheutuneista poikkeuksellisista tuotoista maksamme valtiolle menevien verojen lisäksi Jyväskylän kaupungille korkotuloutuksena, yritystuloveroina ja osinkoina yhteensä 14 M€. Verojen ja tuloutusten jälkeen jäävillä varoilla parannamme konsernin heikkoa omavaraisuusastetta ja investoimme uuteen tuotantokapasiteettiin, joka samalla vie meitä kohti hiilineutraaliustavoitteitamme, luonnehtii Alvan toimitusjohtaja Tuomo Kantola.

Hiilineutraaliuteen tähtäävät toimet jatkuivat

Hiilineutraalien energiantuotantotapojen kehittäminen jatkui määrätietoisesti lisäämällä puupolttoaineiden käyttöä energiantuotannossa ja suunnittelemalla toimenpiteitä hiilineutraaliuden saavuttamiseksi viimeistään vuonna 2030. Vuonna 2022 käytettyjen biopolttoaineiden osuus tuotannosta oli 65 %. Rauhalahden voimalaitoksen osalta tekniset, biopolttoaineen vaatimat muutokset valmistuivat keväällä 2022 ja viime kesänä Rauhalahti toimi jo 100 % lähiseudulta saadulla puupolttoaineella. Vuonna 2022 turpeen osuus Rauhalahden polttoaineista oli enää 21 %, kun vielä vuotta aikaisemmin turpeen osuus oli 36,5 %. Pidemmällä aikavälillä tavoitellaan siirtymistä kohti polttamatonta energiantuotantoa, jonka mahdollisuuksia tutkitaan ensisijaisesti kaikissa tulevissa investoinneissa.

Alvan toimia ilmastomuutosta vastaan voi seurata päivittyvässä tiekartassa www.alva.fi/hiilineutraaliustiekartta.

Keljonlahden voimalaitoksella helmikuussa 2022 tapahtuneen suuren lämpökatkon juurisyy saatiin selville. Tapahtuneen estäminen ennakkohuollolla olisi ollut mahdotonta, ja hyvin vaikea ennakoitava edes laitoksen suunnitteluvaiheessa. Vastaavasta syystä johtuvan lämpökatkon mahdollisuus on kuitenkin poissuljettu jatkossa.     

Kaukolämmön hinta alle suurien kaupunkien keskiarvon

Vuoden 2022 keskilämpötila Tikkakoskella Ilmatieteen laitoksen mittauspisteessä oli 4,6˚C, joten vuosi oli hieman pidemmän aikavälin keskiarvoa lämpimämpi. Päästöoikeuksien hinnan nousun, turveveron korotuksen sekä puupolttoaineiden hintojen nousun myötä energiantuotannon kustannukset kuitenkin nousivat, mistä johtuen kaukolämmön myyntihintaan tehtiin pieni korotus 1.2.2022 ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen.

– Alvan tavoitteena on pitää kaukolämmön hinta vakaana, kilpailukykyisenä ja lähellä suurten kaupunkien keskiarvohintoja myös jatkossa. Suomen suurimmista kaupungeista Vaasa ja Oulu ovat kaukolämmön hinnassa Jyväskylää edullisempia, kertoo Alvan lämpöliiketoiminnasta vastaava talousjohtaja Pasi Jalonen.

Tilikaudella Alva aloitti ensimmäisen teollisen mittaluokan lämpöpumppuhankkeensa rakentamisen Woodspinin kuitutehtaan yhteyteen. Lämpöpumpuilla toimitetaan tehtaalle prosessilämpöä, prosessin jäähdytystä ja tehdastilojen lämmitystä, ja kierrätetään tehtaalta tuleva hukkalämpö takaisin hyötykäyttöön tehtaalle ja kaukolämpöverkkoon. Laitoksen käyttöönotto tapahtuu keväällä 2023.

Vuonna 2022 käynnistettiin lisäksi puhdistetusta jätevedestä lämpöä talteen ottavan lämpöpumppulaitoksen esisuunnittelu.

Sähkönsiirtohinnat Suomen edullisimpien joukossa

Muuttunut geopoliittinen maailmantilanne muutti toimintaympäristöä myös vesihuollossa sekä sähkönsiirrossa, joissa kriittisen infran varautumisen merkitys kasvoi. Koronapandemian myötä alkaneet raaka-aineiden ja tarvikkeiden saatavuusongelmat jatkuivat, ja Ukrainan sota heikensi tilannetta entisestään. Tämä kaikki näkyi kohonneina kustannuksina. Loppuvuodesta toteutettiin hinnankorotukset vesihuollon asiakashintoihin. Sähkönsiirtohintoja puolestaan laskettiin 1.1.2022 alkaen, ja Alva Sähköverkko pysyi Suomen edullisimpien verkkoyhtiöiden joukossa.

Alva-konsernin hallitsemien sähkö-, lämpö-, vesi-, jätevesi- ja hulevesiverkkojen suorituskyky oli edelleen hyvää suomalaista tasoa. Jyväskylän vesihuolto- ja hulevesiliiketoiminnassa saavutettiin tilikaudella 2022 omaisuudenhallintaa koskeva ISO 55001 -sertifikaatti ensimmäisenä vesihuoltolaitoksena Pohjoismaissa.

Ympäristöjärjestelmät

Alva-konsernin ympäristövastuut hoidettiin sertifioidun ISO 14001 -ympäristöjärjestelmän mukaisesti. Ympäristötyössä painopiste oli energiatehokkuustyön nostamisessa osaksi arkea johtamisjärjestelmän avulla.

Hiilijalanjälkilaskentaa Alvalla on tehty jo vuodesta 2019 alkaen. Tilikauden aikana konsernin sertifioitu hiilijalanjäljen laskentamalli visualisoitiin ja se julkaistiin yhtiön kotisivuilla alkuvuodesta 2023. Alvan hiilijalanjälkilaskuri löytyy osoitteesta www.alva.fi/hiilijalanjalki.

Alva-yhtiöt Oy:n tilinpäätös ja toimintakertomus 2022

Konsernin yhteiskuntavastuuraportti julkaistaan Alvan verkkosivuilla kevään aikana.