Yleistä

Artikkelit

Ajankohtaista

Varautumispäivä muistuttaa kotivaran tärkeydestä

7.2. vietetään kansallista varautumispäivää teemalla Varautuminen alkaa vedestä. Varautumispäivänä on hyvä kerrata, kuinka jokaisen kansalaisen tulisi olla varautunut häiriötilanteiden varalta.

Lue lisää

Ajankohtaista

Jurvansalon vesiosuuskunta Alvan omistukseen

Viiitasaarelaisista Jurvansalon vesiosuuskunnan asiakkaista tulee Alva Viitasaari Vesi Oy:n asiakkaita tämän vuoden lopussa.

Lue lisää

Ajankohtaista

Jäänmittaus alkanut Keljonlahdella – jäällä liikutaan omalla vastuulla

Keljonlahden voimalaitoksen lähivesillä kartoitetaan jäätilannetta talvisin viikoittain. Tämän talven osalta mittaukset päästiin aloittamaan 8.1.2025. Tulokset julkaistaan viikoittain Alvan verkkosivuilla. Keljonlahden lähivesien lisäksi heikosta jäästä johtuvia vaaranpaikkoja ovat myös Rauhalahden voimalaitoksen edusta Jyväsjärvellä sekä Pintavesilaitoksen hapettimien kohdat Tuomiojärvessä. Muistathan, että jäällä liikutaan aina omalla vastuulla.

Lue lisää
Veden markkinointikuva (isä ja lapsi)

Ajankohtaista, Kotitalouksille, Taloyhtiöille

Veden etäluenta: Kangas, Taulumäki, Nisula, Mäki-Matti, Kortepohja, Haukkala massa-asennukset käynnistyvät

Etäluettavien vesimittareiden massa-asennuksissa siirrytään seuraavaksi alueille Kangas, Taulumäki, Nisula, Mäki-Matti, Kortepohja sekä Haukkala. Viikolla 4 lähtevät ensimmäiset ajanvarausviestit. mittareiden vaihdot käynnistyvät 10.2.2025.

Lue lisää

Ajankohtaista, Energiaratkaisut, Muut, Taloyhtiöille

Maalämpöremontteihin lähdetään ohuin perustein – mittauksissa puutteita

Jopa kolmasosa taloyhtiöiden lämmitystavan muutoksista tehdään kokonaan ilman hankesuunnittelua, ja vain noin puolet taloyhtiöistä käyttää erillistä energia- tai talotekniikka-alan asiantuntijaa hankesuunnitelman tekemiseen.

Lue lisää

Ajankohtaista

Suojaa vesimittari jäätymiseltä

Talven tullen on hyvä varmistaa, että kiinteistön vesimittari ja vesiputket on suojattu jäätymiseltä.
Riittämättömästi suojatut vesiputket ja mittarit jäätyvät pakkasella helposti. Jäätyminen voi aiheuttaa suuria kustannuksia esimerkiksi putkien rikkouduttua ja veden päästyä valumaan kiinteistön rakenteisiin.

Lue lisää

Ajankohtaista, Kotitalouksille

Vesivahti-palvelu edistää viisasta vedenkäyttöä ja ehkäisee vuotovahinkoja

LähiTapiola Keski-Suomi ja Alva-yhtiöt Oy lanseeraavat yhdessä älykkään Vesivahti-palvelun, jonka avulla yhtiöiden asiakkaat voivat seurata omaa vedenkulutustaan sekä ehkäistä mahdollisia vesivahinkoja. Palvelu toimii etäluettavien vesimittareiden avulla ja se on saatavana maksutta LähiTapiola Keski-Suomen kotivakuutusasiakkaille niihin pari- ja omakotitalouksiin, joissa on palveluun soveltuva Alvan etäluettava vesimittari.

Lue lisää

Yleistä

Artikkelit

As Oy Sammonkatu Jyväskylässä. Taloyhtiössä on kaukolämpö.

Taloyhtiön kiinteistökohtaiset ratkaisut eivät aina onnistu

Kiinteistökohtainen lämmitysratkaisu, joka sopii yhdelle taloyhtiölle, voi olla täysin epäsopiva toiselle. As Oy Jyväskylän Sammonkatu 3:ssa kiinteistökohtaisten ratkaisujen riskit realisoituivat.

» Lue lisää

Future Workplaces -tunnustus jälleen Alvalle

Alva-yhtiöt Oy on toisena vuonna peräkkäin saavuttanut Future Workplaces -sertifikaatin, joka perustuu Siqni-henkilöstökyselyn tuloksiin. Tunnustus osoittaa, että työntekijöidemme hyvinvointiin ja työyhteisön kehittämiseen panostaminen on tuottanut merkittäviä tuloksia.

» Lue lisää

Kohti vastuullisempaa urheiluseurakumppanuutta

Alva haluaa olla mukana kehittämässä vastuullisempaa urheiluseurayhteistyötä vaatimalla jatkossa joukkue- ja urheiluseurakumppaneiltaan vastuullisuusmateriaalin läpikäyntiä.

» Lue lisää